Mopsos

Nena

  • Uran alussa. Oi nuoruus!
    Uran alussa. Oi nuoruus!
  • Vau!
    Vau!
  • Tyylin mestari. Kuinka hän sen tekee?
    Tyylin mestari. Kuinka hän sen tekee?
  • Hottis isoäiti. Kuka uskois!
    Hottis isoäiti. Kuka uskois!

Iski niin vahva Nena nostalgia päälle etten tästä selviä, jos en jotain kirjoita.

Saksalainen pop/rock laulaja Nena eli Gabriele Susanne Kerner syntyi 1960 Hagenissa, silloisessa Saksan Liittotasavallassa. Parhaiten Nena tunnetaan vuonna 1983 julkaistusta kappaleesta "99 luftballoons", josta tuli hitti useassa maassa.
Liikuskelin Saksassa tuohon aikaan ja minuunkin laulu ja Nena kolahti. Siitä saakka olen seuraillut mitä Nenalle kuuluu.

 

Nenan eka bändi menestyi hyvin, mutta hajosi kuitenkin 1987. Nena oli alkanut tapailla Sveitsiläistä näyttelijää Benedict Freitagia, jonka kanssa Nena sai kolme lasta. Ensimmäinen
lapsi syntyi kehitysvammaisena ja kuoli 11 kuukauden ikäisenä. Vastoinkäymisiäkään ei siis ole puuttunut. Pari ei antanut periksi ja he saivatkin kaksoset 1990, tytön ja pojan. Liitto ei lopulta kuitenkaan kestänyt, vaan päättyi eroon 1992.

 

Eron jälkeen Nena aloitti suhteen Stuttgartilaisen muusikon Philipp Palmin kanssa. Palmilla ja Nenalla on kaksi poikaa syntymävuodet 1995 ja 1997. Pariskunta asuu neljän
lapsensa kanssa Hampurissa ja liitto on kestänyt. Nena on nykyisin jo myös isoäiti.

 

Vuonna 2002 Nena teki comebackin levyllä "Nena feat Nena". Erityisen suosittu oli Kim Wilden kanssa laulettu duetto "Anyplace, Anywhere, Anytime". Tämä Nenan aloitteesta
tehty laulu auttoi Kim Wildenkin uran uuteen lentoon. Nena ja Wilde ovatkin tehneet yhteistyötä ajoittain tuon molemmille niin tärkeän laulun jälkeen. Nena on tuottanut
mm. yhden Kim Wilden levyn.

 

Nena on pysynyt huipulla comebackinsa jälkeen ilman notkahduksia ja on yksi Saksan pidetyimpiä artisteja.

 

Suomessa Nena ei ole kuitenkaan kovin tunnettu. Saksan kielikö esteenä vai mikä?

 

Minusta Gabriele Susanne Kernerissä on aina ollut jotain erityistä ja hienoa.

 

 

Ensimmäinen hitti, Nur geträumt  1982, tästä alkaa menestys.

Rumpuja soittaa poikaystävä Rolf Brendel.  

 

99 Luftballoons. Saksan ykköshitti 1983. Suomessakin suosittu.

Suosittu ympäri Eurooppaa ja muuallakin.

 

Kim Wilde ja Nena, Anyplace , Anywhere, Anytime

Duetto englanniksi ja saksaksi, hyvin toimii!

 

 

Wir Sind Wahr-2009. Kaunista ja hienostunutta.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Kyllä se toimi se 99-ilmapallia kakarana
Toimii vieläkin...Ainoa mikä siinä itseasiassa häiritsee on
se jotenkin keinotekoisen oloinen jatsaileva osuus
Häiritsee vieläkin kun kuuntelin
Ärsyttää moinen soittajien onanointi muuten simppelissä biisissä
Tulee jotenkin mieleen että pitää todistaa osaavansa soittaa ennenkuin voi renkuttaa sitten sen varsinaisen biisin :D

Misun näköinen beibihän tuo oli ja on näköjään pysynytkin
varsin hyvän näköisenä...

Tuostahan oli Englanninkielinen versiokin mutta se oli paljon huonompi

Sitä taas en edes tiennyt että ura jatkui
Luulin että jäi yhden hitin ihmeeksi mutta ilmeisesti vain Saksan ulkopuolella ja ura on sitten jatkunut näkyvämmin siellä

En sinällään usko että kieli on kovin iso este (esim Rammstein)
Kyllä noita uudempiakin kuunteli...Eipä siinä mitiä

Harri Räsänen

Nenan ura tosiaan jatkuu vahvana Saksassa. Nena on niin pidetty, että konsertit myyvät hyvin. Minulle tulee Nenan kautta kaikenlaista muistoa mieleen, nostalginen lataus on vahva.
Tuolloin Nenan uran alkuaikoina haaveilin, että saispa tytön omakseen.
Rammstein onkin sitten jo peruskallio. Saksa sopii kielenä Rammsteinin musiikkiin paremmin kuin hyvin.

Käyttäjän PerttiAhvonen kuva
Pertti Ahvonen

NENA olisi ansainnut tulla paremmin tunnetuksi/soitetuksi Suomessakin. Muutenkin tunnetuksi kuin vain 1980-luvun "99 Luftballons" ja "Irgendwie, Irgendwo, Irgendwann" biiseistään. NENAhan on tehnyt myöhemmin 2000-luvulla uusia menestyneitä sovituksia myös näistä 1980-luvulla julkaistuista biiseistään.
http://www.facebook.com/Nena99WorldBalloons

Itseasiassa Suomi taitaa olla ainoa Pohjoismaista, jossa NENA ei ole saanut suosiota
ja hänen myöhempää musiikkiuraa ei tunneta hyvin, eikä uudempaa levytuotantoa esitetty.
Saksan tunnetuimman naisrokkarin NENAn monipuolinen musiikkiura (1982-2012) on mittava, eikä rajoitu vain Saksaan.
http://wikipedia.t-online.de/wiki/index.php/Katego...

NENAn suosiosta Keski-Euroopassa kertoo sekin, että hän kokoaa konsertteihinsa vieläkin 25.000-60.000 yleisöjoukkoja fanikerhoineen. Euroopassa suosittu NENA on mukana mm. myös tällä hetkellä "Voice of Germany" kykyjen etsintä tv-ohjelman 2012 tuomaristossa ja julkaissut uuden levyn jne. Muistelisin lukeneeni saksalaisesta lehtiartikkelista netistä, että NENA on nauhoittanut/levyttänyt noin 440 laulua.
http://www.charts.de/artist.asp?name=Nena&country=de

NENAn runsaasta musiikkituotannosta huolimatta Suomessa esim.netistä NENAsta on vaikea löytää tietoja. Vain yksi ainut vanha levyarvostelu löytyi MTV3 Viihde sivustolta:
http://www.mtv3.fi/viihde/arvostelut/levy.shtml/37...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Voihan Nenä! Muistan tuon laulajan, ja nimenomaan siitä ilmapallobiisistä. Sakemanni-rock on minun tietojeni mukaan aina ollut Suomessa harvinaista herkkua, vaikka varhainen isk(usäv)elmä-sana olikin suomennos nimenomaan saksan Schlagerista.

Nena on näköjään ikätoverini, mikä on ilo huomata. Toiset säilyvät hyvin ja toiset... no, puhuttaisko jostakin muusta? Kiva yhtymäkohta on myös vuosi 1990, jolloin omakin tyttäreni syntyi. Parikymppiset suomalaiset tuskin tietävät Nenasta ja neunundneunzigista yhtään mitään. Schade!

Harri Räsänen

Liian huonosti meillä seurataan muuta kuin englanninkielisistä maista tulevaa musiikkia. Mitähän aarteita Saksasta ja muualta löytyisikään kun oikein etsisi?
Nena saa vaatteilla ja kampauksilla itsensä tosi seksikkääksi.

Jorma Laine

Sen verran pakko tähän "anhaan" topikkiin on kommentoida Että:

Nena oli toki minukin nuoruuteni musiikkia, Niin oli myös Neiti Suzanne Vega (My name is luca, muistatteko?)
Scorpions myös, Samoin Krokus, Udo, Accept, Helloween, Bad boys Blue, Modern Talking, Warlock (ja Ihana Doro Pesch), Falco.... Näitähän riittää.

Yhteistä kaikille on se, että ne ovat Saksalaisia jotka esittivät musiikiaan myös Saksaksi. Anglistinen Suomi tosin kuuli suurimman osan Vain enkuksi.
Joten ei ne Saksalaiset orkesterit niin harvinaisia olleet.. sanoisin, että tiettynä aikana jopa enemmistönä.

1984 Suosikki oli kuitenkin tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=69jGQWIGWrU

Harri Räsänen

Tuttuja on noista mainitsemistasi osa minullekin ja yhteistä niille on se, että ne ovat menestyneet Saksan ulkopuolella etupäässä juuri englanniksi laulamalla. Varmaan on niinkin, että monet eivät edes miellä noita yhtyeitä Saksalaisiksi vaan Englantilaisiksi.
Nenankin ensimmäinen yhtye "The Stripes" lauloi englanniksi mutta ei kuitenkaan menestynyt kovin hyvin. Seuraava yhtye "Nena" vaihtoi kielen saksaksi mielestäni onneksi. En osaa enää kuvitella Nenan hittejä laulettavan muulla kielellä, niin syvälle ne ovat syöpyneet.

Tuo Anja Niskasen laulu on napakymppi ja hyvä esimerkki TV:n voimasta tuohon aikaan.
Nenan "nur geträumt" on samanlainen esimerkki. Sen myynti takkusi alussa, mutta kun ohjelma nimeltään "Musikladen" lähetti tuon blogissa olevan filmin, niin myynti räjähti. Laulu oli hyvä ja sen täydensi mainio esiintyminen ja pukeutuminen.
Sama oli tapahtunut jo aiemmin myös Nina Hagenille DDR:ssä laululla "Du hast den farbfilm vergessen", joka on tuossa Hagenista kirjoittamassani blogissa.

Käyttäjän PerttiAhvonen kuva
Pertti Ahvonen

NENAn ensimmäinen bändi, johon hän liittyi noin 1979 "The Stripes" http://www.angelfire.com/band/nenaband/TheStripes_...
nousi kiinnostuksen kohteeksi NENA fanien ja kuuntelijoiden keskuudessa sen verran,
että Columbia levy-yhtiö julkaisi yhtyeen "The Stripes" LP-levystä vuonna 2004 myös
cd-levyn: http://www.discogs.com/Stripes-The-Stripes/release...

NENA & The Stripes yhtyeen "Ecstasy" soittoraita sai eniten suosiota, mutta myös
muut biisit ovat varsin mukavia nykykuuntelijallekin:
http://www.youtube.com/playlist?list=PLACB75586452...

The Stripes yhtyeen vaiheista lisää kitaristi Rainer Kitzmannin haastattelussa:
http://www.freewebs.com/nenafan99/rainerkitzmann.htm

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Tuo kappale " irgendwie irgendwo irgendwann" kuulosti todella hyvältä. Pidin joskus siitä vanhemmastakin, mutta tuo oli kyllä hyvä. Ei Nena ole unohtunut, mutta ei todellakaan tiennyt että vielä vaikuttaa.

Harri Räsänen

Tämä kappale menestyi erittäin hyvin keski-euroopassa. Se oli ykkösenä Hollannissa ja Itävallassa, Belgiassa kakkonen ja Saksassa kolmonen.

Meillä harva on edes kuullut. Ihmeellistä etten sanoisi.

Tässä vielä sama saksaksi Nenan laulamana ilman Kim Wildeä.

http://www.youtube.com/watch?v=oikaxFYGb3Q

Käyttäjän PerttiAhvonen kuva
Pertti Ahvonen

NENAn suosio Keski-Euroopassa ym on jatkunut pitkään ja on oikeastaan hämmästyttävää,
että ei edes joitain NENAn suosituimpia/uudempia levytyksiä ole voinut kuulla Suomessa radiossa tai ostaa pikkukaupungien musiikkikauppojen levyhyllyiltä.
http://www.nena-community.de/
http://www.regiomusik.de/bandverzeichnis/band/pop/...

Mielestäni monipuolinen NENA on turhan vähän tunnettu Suomessa. Vertailun vuoksi voi
Nena Kerneristä hakea tietoja esim.Wikipediasta. Suomenkielisenä tietoja löytyy vähän,
toisin kuin saksalaiselta sivustolta: http://de.wikipedia.org/wiki/Nena

NENA Facebook-ryhmä(joita on useampia): https://www.facebook.com/groups/2231279868/
Poimintoja NENA Youtube musiikkivideoista: http://www.youtube.com/playlist?list=PL0E9FC091921... Valokuvia: http://www.nenafan.de/php/bilder.php
Ainakin yksi kotimainen verkkokauppa on myynyt NENAn tuotantoa:
http://www.ariman.fi/tilaustuotteet/

Harri Räsänen

Kiitos hyvistä linkeistä. Useimmat ovat minulle uusia.
Ihmeellistä tosiaan, että Nena on lähes kadonnut Suomesta.
Onneksi on internet.

Käyttäjän PerttiAhvonen kuva
Pertti Ahvonen

Tässä myös NENA Youtube kanava, jossa uusinta musiikkituotantoa:
http://www.youtube.com/user/nenaofficial/videos
http://www.nena.de/musikvideo/videos
http://vimeo.com/nenaofficial

Verkkokaupat ovat myyneet Nenan vanhempia musiikkivideoita DVD:nä.
Suosittuja ovat olleet mm. "Nena Feat.Nena-Live 2002" ja
20 Jahre Nena - Nena feat. Nena (2003 Edit.)" DVD:t,
jotka on taltioitu mm.Jahrhunderthalle konsertissa Frankfurt-am-Mainissa: http://www.laut.de/Nena/Frankfurt-am-Main/Jahrhund...

NENAn levytysvalikoima on mittava: http://www.amazon.de/Nena/e/B000AQ1922/works/ref=n...?
http://www.nena.de/musikvideo/diskografie/alben
http://www.laut.de/Nena#alben

Virallinen NENA Facebook sivu: https://www.facebook.com/NENAofficial
Muita NENA aiheisia linkkejä: http://www.nena-shop.de/links.php
https://www.facebook.com/groups/423492867688015/
NENA Spotifyissa: http://spotibot.com/artist/6Tz0QRoe083BcOo2YbG9lV

Harri Räsänen

Kiitokset uudemman kerran. Sinulla tuntuu olevan hyvin hallussa netti Nenan osalta.

Katsoin tuosta ensimmäisestä linkistä nenaofficial/videos ekan- Made in Germany- jossa Nena laulaa Berliinissä konsertissa 2010 saman "Nur geträumt", jonka minäkin upotin blogini alkuun.
Aivan mahtava show!! Kun laitetaan puitteet huippuunsa, niin johan tulee hienoa jälkeä.
Silti ei ole epäselvää kuka tuota vie eteenpäin. Kyllä se on Nena. Tuo huikea pukeutuminen, kampaus, ulkonäkö ja esiintyminen sekä flirtti yleisön kanssa.

Tässä Berliinin 2010 Nur geträumt, niin ei tarvitse etsiä.

http://www.youtube.com/watch?v=HJ_te90Y5-I&feature...

Tuossa musikladenin 1982 versiossa on sama juttu. Pukeutuminen, liike, tyttömäinen suloisuus ja flirtti. Siksi siitä tuli hitti.

Nena tekee säteilyllään noista lauluista niin hienoja.
Miten se osaakin!

Käyttäjän PerttiAhvonen kuva
Pertti Ahvonen

Jk.:
Vaikka NENAn uusimmat 2010-luvun isot lavaesiintymiset muiden tunnettujen artistien
tapaan ovatkin näyttäviä, myös NENAn 1980-ja 2000-luvun rock-konsertit ja pienemmät lavaesiintymiset musiikkifestivaaleilla ovat olleet myös hienoja.

2000-luvun alussa mm.uudet julkaistut "Nena feat.NENA" biisit ja uudet sovitukset
useista hänen vanhoista musiikkikappaleista ovat upeita esim.
* Nur Getraumt(2002)
http://www.123video.nl/playvideos.asp?MovieID=9578...
* Es Regnet
http://www.youtube.com/watch?v=ZEwJXY2sTDA
* Zusammen
http://www.123video.nl/playvideos.asp?MovieID=777913
* Anyplace , Anywhere , Anytime
http://www.youtube.com/watch?v=IW8BC0DWD1M
* Willst du mit mir gehen
http://www.youtube.com/watch?v=AVWPpVZSOS4

NENAn varhaistuotanto 1980-luvulta on varsinaista retroa musiikkivideolla:
* Luftballons
http://www.youtube.com/watch?v=I2yMu5h0b-Y&feature...
* Leuchtturm
http://www.youtube.com/watch?v=PgcZfOmuQK4
* Vollmond
http://www.youtube.com/watch?v=DcDzyf5scyo

Toivottavasti joskus joku rock-radiotoimittaja Suomessa kokoaisi myös NENA:sta
jutunpätkää radioon. Materiaalia ainakin löytyisi ja monipuolista musiikkituotantoa.
Eikä edes mahtava äänisen NENAn laulamana saksan kieli kuulosta niin pahalta!
http://www.musicsense.org/artist24426-Nena.htm
http://sharemyplaylists.com/artists/Nena
http://www.the-voice-of-germany.de/coaches/nena/

Harri Räsänen

Katselin noita videoita ja hienoja ovat. Kun vanhoja musiikkikappaleita tehdään uudelleen, niin joskus flopataan.
Nämä ovat kaikki onnistuneita ja niihin on löytynyt jotain uutta. Hyvin on Nena ja taustajoukot työnsä tehneet.

Noista alkuaikojen lavaesiintymisistä näkee hyvin luontaisen kyvyn ottaa yleisö ja saada se mukaan. Tuo kyky on Nenalla säilynyt koko ajan.
Studiossa voidaan tehdä melkein mitä vaan, mutta lavakarisman opettelu on jo vaikeampaa.
Kyllä Nena on tähdeksi syntynyt.

Nena olisi ohjelman meilläkin ansainnut kun vaan joku innostuisi.

Käyttäjän PerttiAhvonen kuva
Pertti Ahvonen

Sattumalta NENAn laajaan musiikkituotantoon tutustumisen ja nyt puolen vuoden aikana myös NENAn uudemman 2000-luvun biisituotannon esim.
http://www.dailymotion.com/video/xo0ium_nena-99-lu...
http://www.youtube.com/watch?v=QHF14Q3LEks
http://www.youtube.com/watch?v=enc6fYtGm2M
http://www.youtube.com/watch?v=eTv3_OgnEI8
kuuntelemisen jälkeen on uudemman kerran joutunut pohtimaan, miksi NENA on niin vähän tunnettu/esitetty Suomessa. Syy tuskin pelkästään on laulukielessä tai että ajan hammas on iskenyt hänen vanhempiin kasaribiiseihin?
http://vaiheinen.blogspot.fi/2010/02/some-day-clas...

Kiintoisa yksityiskohta on se, että ainakin yhden kerran NENA on uransa alkuvuosina http://www.nenafan.de/php/bilder.php?show=1&kat=fa... vuonna 16.10.1985 konsertoinut myös Suomessa! FEUER UND FLAMME - Tour 1985:
http://www.nena.de/terminetour/gigographie/529-feu...

Onneksi nykyisin NENAn monipuolista levytuotantoa on ainakin saatavissa verkkokaupasta tilaamalla:
http://www.weltbild.de/11/Nena.html

Harri Räsänen

Hyvä havainto tuo, että Nena on tehnyt keikan Suomessa.
Olen ollut siinä luulossa, ettei Nena ole koskaan konsertoinut maassamme.
Vielä kun löytyisi joku, joka oli katsomassa tuota keikkaa ja kertoisi miten keikka sujui.